torstai 16. helmikuuta 2012

Suorittaja


Tänään on kiireinen päivä; tentti yliopistolla ja iltavuoro töissä. En siis postaa pitkästi.
Viikonlopuksi lähden toiselle paikkakunnalle eräälle kurssille, joten silloinkin blogailu jää vähemmälle.

Heräsin suunnilleen kahdeksalta ja kävin tyhjällä vatsalla kävelylenkillä. En ole harrastanut sellaista pitkään aikaan, mutta aamureippailu tuntui hyvältä. Nälkähän siinä tietysti tuli: nyt syön rasvatonta rahkaa, johon lisäsin chia-siemeniä, jauheitani, rasvatonta reajuustoa ja noin 1 rkl kermavaahtoa, jota jäi laskiaispullaleipojaisista. Lisäksi syön mandariinin.

Tällä hetkellä arkeni tuntuu aika suorituskeskeiseltä. Onneksi väliin mahtuu lepotaukoja ja etenkin ystävien kanssa rentoutumista! :)


Kuva: google

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti